Mukaan Gospelkuoroon

Koelaulutilaisuus kuoroon pyrkiville 1.09.2010 klo 17.00 Kirkkokatu 5.

Naiskuoro PreGo keskiviikkoisin klo 17-18 Kirkkokatu 5. Ei koelaulua. Alaikäraja 17 vuotta. PreGossa paneudutaan gospelille ominaiseen äänenmuodostukseen ja laulutyyliin. Kuorosta on mahdollisuus siirtyä Gospelkuoroon sitä mukaan, kun paikkoja vapautuu. Kuorolaisten lapsille on samaan aikaan kerhonomaista lastenhoitoa. Kuoro lastenhoitoineen on ilmainen.

Tervetuloa!

 
Lahden Gospelkuoro

Gospel kuoro

Kuoron perusti Salpausselän seurakunnan  kanttori, MuM, d.c. Marjaana Turunen 1995. Kuoron ohjelmisto koostuu suomalaisesta uudesta hengellisestä musiikista sekä jenkkigospelista. 60-henkisen kuoron kanssa esiintyy yleensä ammattimuusikoista koottu bändi ja lukuisia solisteja. Kuoroa kuulee mm. Tuomasmessuissa ja omissa konserteissa.

Gospelkuoro asetti perustamisvaiheessa päätavoitteekseen nimensä mukaisesti evankeliumin julistamisen, ilosanoman jakamisen. Muita tärkeitä tavoitteita ovat jäsenten laulutaitojen kehittäminen ja gospelmusiikin tunnetuksi tekeminen. Vuosien aikana gospelmusiikki onkin saanut paljon uusia ystäviä. Laulajia kuorossa on vuosien aikana ollut lähes 400.